Tervetuloa Würth Oy:n palvelusivustolle | Vain yritysasiakkaille  

Ura Würthillä

Kuvitus

Oikea asenne on työntekijän tärkein ominaisuus. Siksi se, kuka olet tänään ei vielä määritä, mitä voit tehdä huomenna. Tärkeämpää on asenne. Persoona. Ihminen ja unelma. Sinä. We ❤️ Ü – Juuri sellaisena kuin olet – tai haluat olla.

Me 1400 würthiläistä olemme suuri ja kirjava joukko, josta löytyy paljon lüonnetta. Saattaisit sopia joukkoomme juuri tuollaisena kuin olet. Pyrimme aina palkkaamaan oikean persoonan oikeaan työhön. Hae siis rohkeasti!

Yritys laajentuu ja kasvu on geeneissämme, joten uusia työpaikkoja on usein avoinna. Autamme sinusta erinomaisen kouluttamalla ja tukemalla. Würthillä et ole yksin. Valmennukset ja koulutukset jatkuvat säännöllisesti koko uran ajan syventäen osaamistasi. Lue lisää Würth kulttuurista.

Würth rekrytoi noin 150 uutta työntekijää vuosittain. Suurin osa avoimista työpaikoistamme on teknisen myyjän tehtäviä myyntiedustajana tai Würth centereillä eri puolella Suomea. Työllistämme myös suuren joukon varastotyöntekijöitä logistiikkakeskuksessamme ja eri alojen asiantuntijoita pääkonttorillamme Riihimäellä.

Miksi Würthille

1
Kasvava vakavarainen yritys
2
Hyvä ilmapiiri ja työkavereiden tuki
3
Henkilöstöedut, kuten Epassi Flex ja EpassiBike.
4
Suuren työnantajan mahdollistamat uramahdollisuudet myynti- ja asiantuntijatehtävissä

Henkilöstömme esittäytyy

Edustaja Juho kertoo työstään

Yritys

Yli 45 vuotta Suomessa toiminut Würth Oy on teknisen tukkukaupan markkinajohtaja ja osa maailmanlaajuista Würth-konsernia. Tuotevalikoimaamme kuuluvat työkalut sekä teollisuus- ja kiinnitystarvikkeet. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuuden, rakentamisen ja kunnossapidon ammattilaiset. Suomen pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsee Riihimäellä, ja Würth centereitä on Suomessa jo 200.

Yritys
Würth kulttuuri
Würth on kasvun paikka.

Yritys laajentuu ja kasvu on geeneissämme. Haluamme myös henkilöstömme kehittyvän osaajina ja ihmisinä.
 
Meillä pärjää sopivan tavalliset ihmiset, jotka arvostavat työntekoa ja ovat joustavia oppimaan uutta.
 
Ripaus kilpailuhenkeä ja iso annos asiakaspalveluhinkua varmistavat, että viihdyt Würthillä. Meillä tavallisista tyypeistä tulee melkoisia mestareita.

Koulutus ja opinnot ovat aina arvokasta.

Me emme kuitenkaan palkkaa tutkintoja, vaan kulttuuriimme ja kulloiseenkin tehtävään sopivan henkilön. Koulutaustasi voi olla vaihteleva.
 
Tekninen kiinnostus ja harrastuneisuus ovat toimiva tausta moneen Würthin työhön. Jos emme niinkään etsi teoriataitajia, on käytännön toimeenpanon taitureille meillä tilaa.
 
Autamme sinusta erinomaisen kouluttamalla ja tukemalla. Työhön perehdytys aloitetaan perusteista ja oppia työtehtäviin saat järjestelmällisen koulutuksen myötä.
 
Würthillä et varmasti ole yksin. Valmennukset ja koulutukset jatkuvat säännöllisesti koko uran ajan syventäen osaamistasi

Würth kulttuuri.

Kulttuurimme on rakentunut niin, että Würthillä edetään tehtävästä seuraavaan.Näemme mieluusti talon sisällä tapahtuvaa kasvua vaativampiin esimies- ja asiantuntijatehtäviin.
 
Würthin työpaikkailmoituksia näkee usein. Joskus joudumme hakemaan useammankin kerran löytääksemme sopivan. Jos oikeaa ei löydy, haemme uudestaan, kunnes löytyy. Joskus palkataan useampikin.
 
Würth kasvaa, joten uusia työmahdollisuuksia on usein avoinna.
 
Würth ei ole kasvanut yritysostoilla tai fuusioilla, vaan yksi henkilö kerrallaan rekrytoiden.

Asenne ja arvot
Asenne ja arvot ratkaisevat

Palveluasenne

Intohimomme on legendaarinen, ihmislähtöinen ja henkilökohtainen palvelu. Innostun, kun saan auttaa asiakasta ja kollegaa.

Tavoitteet

Kasvu on meidän DNA:ssa. Haluan saavuttaa. Me kasvamme Würthissä yrityksenä ja kehitymme ihmisinä.

Tunnollisuus

Minun on helppoa toimia Würthillä, kun luotettavuus ja ihmisten luottamus ovat itsestäänselvyyksiä. Huolehdimme ja teemme minkä lupaamme.

Aikaansaavuus

Minulle asioiden kerralla valmiiksi ja loppuun saakka huolehtiminen on tärkeää. Meidän firmassa kaikki asiat kuuluvat kaikille. Teot ja tulokset ratkaisevat.

Itsenäisyys

Olen tottunut toimimaan terveen järjen ja hyvän harkinnan ohjaamana. Tartun toimeen ja tilaisuuteen itsenäisesti.

Avoimet työpaikat

Myynnin tehtävät

Useimmissa tapauksissa uudet myyjät aloittavat työt Würth centerillä. Teknisen myyjän tehtäviin Würth centerillä kuuluu aktiivinen myyntityö, asiakaspalvelu esimerkiksi oikeaa kiinnitysratkaisua tai työkalua valittaessa, uusien tuotteiden esittely sekä mm. myymälän hoitoon liittyvät tehtävät. Würth Centerit ovat auki arkipäivisin klo 6:30-17:00, joten myyjiemme työajat ovat kaupan alalla poikkeuksellisen mukavat. Würth centerillä työskentelevillä teknisillä myyjillä on kiinteä kuukausipalkka.

Osa myyjistä siirtyy myyntiedustajan tehtäviin kokemuksen karttuessa. Myyntiedustajan työ on liikkuvaa asiakkaiden luona tapahtuvaa myyntityötä. Myyntiedustajan tehtävänä on huolehtia asiakkaista sovitun toimintamallin mukaan, kehittää asiakassuhdetta, esitellä uusia tuotteita ja hoitaa tuotetilaukset. Tuotteet toimitetaan asiakkaille suoraan Riihimäen logistiikkakeskuksesta kuljetusliikkeen välityksellä. Provisiopalkkaisena myyntiedustajalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ansioihinsa. Myyntiedustajan työsuhde-etuihin kuuluu vapaa autoetu.

Tehtävät Riihimäen logistiikkakeskuksessa

Modernissa logistiikkakeskuksessamme työskentelee noin 170 varastotyöntekijää. Työtehtävät koostuvat monipuolisista varastotöistä, kuten saapuvan tavaran vastaanotosta, keräilystä, hyllytyksestä sekä lähettämötyöstä. Työ on vakituista, kuukausipalkkaista 2-vuorotyötä (klo 6-14 ja 14-22).

Työntekijöiltä toivomme positiivista, reipasta ja oma-aloitteista työotetta. Kokemus varastotyöstä ei ole välttämätöntä, vaan asenne ratkaisee – uudet työntekijät perehdytetään työtehtäviin.

M€0
Liikevaihto
1
Henkilöstömäärä
1
Toimipaikkoja Suomessa
1
Eri tuotteita logistiikkakeskuksessa