www.wurth.fi
Würth Oy
Sivukartta     Haku  
Würth OyTuotteetTaulukotYhteystiedot


Würth Konsernin sivustolle
  Ympäristö  
 
 
 
Toiminnassaan ja tuotteissaan Würth Oy panostaa myös ympäristömyönteisyyteen. Würth Oy sitoutuu omalla toiminnalla ehkäisemään ympäristön pilaantumista noudattamalla lainsäädäntöä ja muita asiaankuuluvia määräyksiä. Ympäristökuormituksen pienentämisessä noudatetaan jatkuvan parantamisen periaatetta.

Toiminnan ympäristövaikutuksia seurataan säännöllisesti eri mittareilla ja merkittävimpien ympäristövaikutuksien haitallisuuden vähentämiseksi asetetaan myös vaativat tavoitteet, joiden toteuttamista seurataan vuosittain.

Würth Oy:n tuotteiden ja palvelun ekologisena tavoitteena on tarjota asiakkailleen käyttöturvallisempia ja ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja.

Würth konsernin tutkimus- ja tuotekehitystyön tuloksena syntyvät uudet tuotteet ovat nopeasti asiakkaittemme saatavilla.

Henkilökunnan ympäristötietoisuus pidetään korkeana ja henkilökuntaa kannustetaan ympäristötietoiseen toimintaan.

Würth Oy:n johto yhdessä kaikkien työntekijöiden kanssa sitoutuu noudattamaan tätä ympäristöpolitiikkaa.

Würth Oy on sertifioinut ympäristöhallintajärjestelmänsä ensimmäisenä teknisen alan tukkuliikkeenä Suomessa. ISO 14001 -sertifikaatti luovutettiin Würth Oy:lle v. 1996.

 
 
 
Sertifikaateja:

 Ympäristöjärjestelmä ISO 14001:2004 (61 KB)
 
 
 















 
 
© 2012 Würth Oy, Hyvinkääntie 1, 11710 Riihimäki