Asiantuntijan kynästä

1.10.2019

Pidätkö hyvin suunnitellusta ja sujuvasti etenevästä urakasta vai ovatko ventat kilpailuvalttisi ?

Rakennustyömaa

Missä se oikea torxipää nyt olikaan?

Miksi mestallani on jonkun toisen tavarat?

Miten saisin tästä paremman urakan?

Näitä kysymyksiä tulee miettineeksi lähes jokainen rakennusalan ammattilainen työpaikallaan rakennustyömaalla.Työmaat ovat uniikkeja ja sijaitsevat eri puolilla maatamme erilaisissa ympäristöissä. Toisaalla rakennetaan valtavia toimisto-hybridi -komplekseja, toisaalla taas maltillisen kokoisia asuinrakennuksia.Yksi asia kuitenkin yhdistää kaikkia työmaita. Hukka, tuottamaton työ ja ventat ovat kaikille jossain määrin tuttuja käsitteitä. Työ, joka voisi olla tehokasta ja tuottavaa, häiriintyy usein suunnittelemattomuudesta tai erinäisistä yksittäisistä tapahtumista ja tapahtumaketjuista.

Rakennustyömailla toiminta koostuu erittäin karkealla jaolla kahdesta toiminnasta: 1) tavaroiden liikuttelu: Oikeaan paikkaan oikean aikaan ja oikea määrä niin, etteivät mestat ole tukossa, mutta ettei työseisokkeja myöskään synny tavaran puutteesta ja 2) tavaroiden kiinnittäminen toisiinsa ruuveilla, pulteilla, liimalla, laastilla, you name it! Rakennustyömaille tuodaan valtavat määrät materiaaleja, joista yhdessä erilaisten kiinnityselinten kanssa syntyy kokonaisuuksia. Nämä kaksi asiaa kuulostavat yksinkertaiselta, mutta kokonaisuuteen vaikuttavat monet tekijät kuten, aikataulut, materiaalien saatavuus, suunnitelmat, ympäristö -ja olosuhteet, työvoima yms yms.

Hyvää esimerkkiä toimivalle tuotannolle voisi ottaa LEANIN mukaan esim. autotehtaista, jossa tuotanto on pitkälle suunniteltua ja asiat tehdään määritellyin prosessein. Tätä voisi miettiä esimerkiksi normaalissa arjessa hyvin toimiviin asioihin. Oletko käynyt ruokaostoksilla saman ketjun kaupoissa, jossa tuotteita täytyy etsiä joka kerta hieman eri paikoista? Onko hammaslääkäriin saapuessasi henkilökunta alkanut etsimään paikkausaineita, poraa, peiliä yms. hoitoon vaativia esineitä? Tuskin. Toiminta on pitkälle tehostettua ja harkittua. Istut tuolissa mahdollisimman vähän aikaa turhaan. Lähteekö kirurgi kesken leikkauksen hakemaan tarvittavia työvälineitä? Ei lähde. Työpiste on laitettu kirurgille valmiiksi ja leikkaus on huolellisesti suunniteltu alusta loppuun välivaiheineen.

Yllätyksiä tulee aina töissä ja siviilielämässä. Näitä yllätyksiä pystymme kuitenkin omalla aktiivisuudella ja toiminnallamme välttämään. Miltä tuntuisi, jos rakennustyömaalla väliseinäurakoitsijan mesta olisi esteetön, kaikki hänen tarvitsemansa informaatio olisi hänellä jatkuvasti mukana ja kaikki urakkaan tarvittavat materiaalit olisivatkin 2 m säteellä ammattilaisesta? Kipsinipussa olisi oikea määrä kipsiä juuri siihen tilaan, vieläpä määrämittaan leikattuna? Kiinnitystarvikkeiden määrät olisivat laskettuna valmiiksi niin, ettei niistä tarvitse itse huolehtia, vaan voisi keskittyä 100% tuottavaan työhön ilman tuotantoseisokkeja? Urakoitsijat liikkuisivat asennettaviin mestoihin ja siellä heillä olisi tilaa tehdä turvallisia ja laadukkaita koteja, toimistoja, toimitiloja, mitä vain? Toimivalla logistiikalla on erittäin merkittävä rooli rakennussektorilla niin työturvallisuudessa, aikatauluissa, laadussa kuin työviihtyvyydessäkin.

Hyväksi havaittuja ja työtä helpottavia palveluita markkinoilta kyllä löytyy. Esimerkkinä terminaali- ja kokonaislogistiikkaratkaisut, jossa tavaraa tuodaan tahtiaikataulussa työmaalle vain tarvittava määrä, jotta mesta ei lopu, ja tavaroita siirrellään rakennustyömaalla vain kerran. Toisena hyvänä esimerkkinä toimii erilaisten tarvikkeiden pakettiratkaisut, joista on tehty työvaiheeseen toimitettavia ”settejä” jossa urakoitsialle on kaikki materiaalit valmiina. Nämä toimintatavat edellyttävät suunnitteluohjausta kohteen alussa ja aikana, mutta vähentävät siten huomattavan määrän hukkaa ja tehotonta työtä sekä kustannuksia työmaan aikana.

Minä työskentelen paljon mieluummin ympäristössä, jossa ei ole kompastumisvaaraa ja paikat ovat siinä kunnossa, että oman urakan voi aloittaa välittömästi ja viedä sen loppuun turvallisesti keskeytyksettä. Näihin asioihin on olemassa jo hyviä lääkkeitä, mutta niiden käyttö on ollut vähäistä. Tehdään rakennustyömaistakin yhdessä tuottavampi ympäristö! Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Alexander Stefanov

Kahva Oy, toimitusjohtaja

​ ​