Tuotekehityksen eko harppaus

20.4.2022

Eco

Aivan kuten auto- ym. teollisuus on siirtymässä fossiilisista polttoaineista muihin energianlähteisiin, myös kemikaalipuolella tulevaisuus on uusiutuvissa raaka-aineissa. Muovista tehtyjä rakeita on perinteisesti käytetty käsienpesuaineissa hiovina ainesosina lian irrotukseen, mutta nekin on meillä pystytty korvaamaan jo luonnollisilla hioma-aineilla, kuten vaikkapa oliivin- ja maissinkuorilla. Innovatiivisuus on vahvasti läsnä uusia ainesosia kehiteltäessä.

Kun puhutaan perinteisistä liuottimista, esiin nousevat yleensä asetoni, ksyleeni, jarrukliineri eli teollisuusbensiinipohjainen puhdistusaine ja isopropanoli. Kaikki nämä ovat kiistatta erittäin tehokkaita puhdistusaineita vaikeiden likojen irrotukseen. Kaikille edellä mainituille yhteistä kuitenkin on herkästi syttyvyys, voimakas tuoksu sekä vaarallisiksi luokitellut ainesosat. Tavallinen käyttäjä ei välttämättä kiinnitä asiaan huomiota yksittäistä kemikaalia käyttäessään, mutta jatkuvassa käytössä haitalliset ainesosat voivat aiheuttaa selkeän altistumisvaaran.

Kemikaaleille altistuu yhä vuosittain merkittävä määrä työntekijöitä ja pahimmillaan altistuminen voi olla niin paha, ettei työntekijä voi jatkaa enää kyseisessä työtehtävässä. Etenkin isommissa yrityksissä tämä on onneksi tiedostettu ja työntekijöiden sekä ympäristön turvallisuuteen kiinnitetään entistä paremmin huomiota. Työntekijöiden ja ympäristön turvallisuus ovat tietenkin etusijalla, mutta siirtymisellä turvallisempiin kemikaaleihin on usein positiivinen vaikutus myös yrityksen imagoon. Kukapa ei tässä entistä ”vihreämmässä” maailmassa haluaisi pienentää omaa hiilijalanjälkeään ja työskennellä turvallisempien kemikaalien kanssa.

Vaikka uusiutuvista ainesosista valmistettu kemikaali voi olla hankintahinnaltaan kalliimpi, usein säästö tulee siinä, että ekologinen tuote on käytössä riittoisampi. Esimerkiksi kasviöljyestereistä valmistettu työstöneste haihtuu vähemmän käytössä kuin perinteinen mineraaliöljypohjainen työstöneste, jolloin nesteen lisäyksen tarve pienenee. Rahan säästön lisäksi säästyy myös kallisarvoista aikaa.

Mistä käyttäjä sitten saa tietoa yksittäisen kemikaalin, esimerkiksi puhdistusaineen ainesosista, turvallisesta käsittelystä ja varastoinnista, hävittämisestä ja tarvittavista suojavarusteista? Nämä tiedot ovat tuotteen käyttöturvallisuustiedotteessa, joka löytyy aina suoraan Würthin kotisivuilta. Würth tarjoaa asiakkailleen myös maksuttoman kemikaalinhallintajärjestelmän Iiisi!:n, jonne käyttöturvallisuustiedotteet päivittyvät automaattisesti ostohistorian perusteella. Würthin Safety@work asiantuntijatiimi auttaa mielellään kemikaaleihin ja kemikaalinhallintajärjestelmään liittyvissä kysymyksissä.

​ ​