LED-valaistus - Kestävän tulevaisuuden loiste

13.9.2023

Kuluvan vuoden elokuussa markkinoilta poistuvat T5- ja T8-malliset loisteputket, ja syy tähän päätökseen on elohopea, jota näissä putkissa yhä esiintyy. Elohopea tunnetaan ympäristölle ja ihmisten terveydelle haitallisena aineena ja siksi Euroopan Unioni on tehnyt merkittävän ratkaisun kieltämällä sen käytön näissä valonlähteissä.

RoHS-direktiivi on ohjannut EU-alueen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden haitallisten aineiden vähentämiseen jo vuodesta 2006 alkaen. Elohopeaa on aikaisemmin sallittu tietyissä käyttötarkoituksissa, kuten valonlähteissä, mutta nyt tähän on tullut muutos.

Kestävä valaistus ei ainoastaan edusta ekologista valintaa, vaan se tarjoaa myös merkittäviä etuja liiketoiminnalle. Nykyään kestävät ja vastuulliset valinnat ovat entistä tärkeämpiä asiakkaille ja sidosryhmille. LED-valaistus on konkreettinen askel kohti vihreämpää ja vastuullisempaa tulevaisuutta ja sen vaikutus näkyy selkeästi liiketoiminnassa.

Lisäksi LED-valaistus tuo merkittäviä säästöjä liiketoiminnalle. Energiatehokkuutensa ansiosta LED-valot vähentävät huomattavasti energiakuluja, mikä vaikuttaa suoraan taloudelliseen tulokseen. Tulevaisuuden näkökulmasta LED-valaistus on älykäs investointi. Se vähentää ympäristöjalanjälkeä ja auttaa toimimaan vastuullisesti ilmastonmuutosta vastaan.

LED-valaistuksen laaja valikoima antaa mahdollisuuden luoda juuri haluttu valaistus jokaiseen tilaan ja tarpeeseen. Valaisimien ja valonlähteiden valikoima on laaja, ja eri tehoilla sekä värilämpötiloilla varustetut LED-valonlähteet antavat mahdollisuuden valita juuri tarpeita vastaavan vaihtoehdon.

Olipa kyseessä sitten asuinrakennus, toimisto tai julkinen tila, löytyy varmasti sopiva ratkaisu - ota yhteyttä myyntiimme ja kartoitetaan tarpeenne.

Pienet valinnat voivat luoda suuria muutoksia, ja juuri nyt meillä on mahdollisuus olla osa positiivista muutosta maailmassa.

​ ​